Pimeyden rakastajat

 ”Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.” (Joh 3:19)

Niinpä niin, ihmiset luonnostaan rakastavat pimeyttä. Rakastavat pimeyttä! Kynsin ja hampain pysyvät pimeydessä ja tekevät pimeyden tekoja.

Ja niinpä kun valkeus, eli Jeesus, tuli maailmaan, syntyi heti kontrasti. Toiset vetäytyivät syvälle rakkaaseen pimeyteensä ja toiset tulivat valoon eli Jeesuksen tykö.

Sama jako on voimassa aina, kun uskova puhuu Jumalan sanaa, tai sitä on jossain luettavissa – pimeyttä rakastavat säikähtävät, että nytkö heidän syntinsä paljastuu ja heidän pitää kuulla tuomionsa. Sitten he suuttuvat ja ylpistyvät lisää – ovat kuninkaita omassa pimeydessään. (Joh 3:20)

Mutta toisaalta ne, jotka nöyrtyvät, ja tulevat valoon nuhdeltaviksi, antavat Jumalan tutkia itseänsä ja tunnustavat syntinsä ja haluavat ottaa anteeksiannon, uskon ja pelastuksen armosta vastaan, pääsevät irti pimeyden ja kuoleman kahleista – valoon. He haluavat jatkossa tehdä valkeuden tekoja, koska rakastavat valkeutta, Jeesusta. (Joh 8:12)

Mutta nuo synnissä, tuomion alla ja pimeydessä vaeltavat ei-uskovat haluavat, että kaikki olisivat heidän kanssaan yhtä. Että kaikki rakastaisivat pimeyttä eikä olisi ketään tuomassa häiritsevää valoa. Niinpä he vääntelevät Jumalan sanat Raamatusta oman vääryytensä mukaisiksi. Syyttävät ja panettelevat uskovia, että heissä ei ole rakkautta. Aivan, ei uskovissa olekaan sellaista rakkautta kuin heillä. Ei-uskovillahan on rakkaus pimeyteen (Joh 3:19) ja siitä uskova on jo tehnyt parannuksen ja yrittää parhaansa mukaan pysyä erossa. Jumalan rakkautta on rakkaus totuuteen, mutta siitä nuo eivät halua kuulla. Jumala sallii pimeyden ihmisten vainota monin tavoin uskovia, mutta ei loputtomiin: ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room 1:18).

Mutta ei-uskovat ihmiset yrittävät saada kaikki hyväksymään syntinsä, jotta pimeys olisi turvana heidän ympärilläänkin eikä vain heidän omassa mielessään. Eiväthän samassa pimeydessä kulkevat nuhtele heitä ja he voivat julkisesti harjoittaa syntejään.

Mutta Jumalan rakkaus ei ole pimeyden rakkautta. Jumala rakkaudessaan lähetti oman ainoan Poikansa pelastaakseen meidät pimeyden ihmiset, joissa ei ollut mitään hyvää. Se jos mikä ilmentää sitä, miten paljon Jumala rakastaa. Antoi oman Poikansa tänne elämään pahojen ihmisten keskelle ihmisruumiissa kaikenlaisissa vaivoissa, panetteluissa, kivityksissä, mustamaalauksissa, väärin syytettynä, väärin tuomittuna, kidutettuna ja lopulta ihmisten tappamana.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh 3:16)

Ihmisessä ei ole mitään hyvää ja siksipä hänen mitkään yrityksenä hyvittää syntejään tai ansaita pelastusta Jumalan edessä eivät tuota minkäänlaista tulosta. Vain uskoa tarvitaan. Epäusko on ihmisen omaa syytä ja usko on Jumalan lahja.

Myös uskovissa vetää vielä oma liha syntiin (uskova on samalla syntinen ja vanhurskas). Kuitenkin heissä asuva Pyhä Henki näyttää heille, mikä on on heidän sisällään hyvää ja pahaa ja niin he voivat tuoda nuo pimeyden ajatukset, asenteet ja teot Jeesukselle, pyytää niitä anteeksi ja tulla taas puhtaiksi (Room 13:11-14). Vasta taivaassa uskovat ovat vapaita kiusauksista ja synneistä, siihen asti on lihaa (vanhaa aatamia) pidettävä kuolleena.

Epäusko on rakkaussuhde (Joh 3:19). Älä sinä enää levitä tuollaista rakkauden sanomaa, vaan tule valoon – etsi Jeesusta ja anna hänelle elämäsi. Täällä olen kirjoittanut, miten voit tulla uskoon:

http://uskonasioita.blogspot.com/2008/11/miten-voit-pelastua.html

Kuolema ei ole olemattomuutta

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.” (Joh 5:25)

Jeesus siis sanoi, että jo siinä Hänen puhumisensa aikana oli kuolleita, jotka kuulivat Hänen äänensä ja alkoivat elämään! Jotka eivät kuulleet (siis ottaneet kuuleviin korviinsa ja tulleet uskoon), jäivät kuolleiksi.

Ja Paavali todistaa itsestään ja muista uskovista, että he kaikki olivat kuolleita, mutta Jeesus teki heidät eläviksi (”on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut” Ef 2:5).

Kyse ei siis ole mistään tulevasta, että joku kuolee ruumiissaan ja sitten hänet tehdään eläväksi, vaan tuo on jo kunkin uskovan kohdalla tapahtunut tosiasia.

Kuolleet ihmiset siis syövät, juovat, menevät naimisiin, synnyttävät, tekevät työtä… ja kuvittelevat omassa mielessään, että toinen kuolema eli helvetti on olemattomuutta!?! Eikö silloin pitäisi jo herätyskellojen soida päässä: olen nyt kuollut, silti tajuissani (tunteva, ajatteleva, toimiva), niinpä olen helvetissäkin kuollut, mutta tajuissani (tunteva, ajatteleva, toimiva).

Eihän ihminen ole täällä maan päällä olematon, vaikka hän on Jumalan sanan mukaan kuollut. Kuolema ei ole olemattomuutta.

Jos et halua jatkaa olemistasi täällä maan päällä enää kuolleena, ja edelleen viimeisen tuomion kautta ikuiseen kuolemaan eli helvettiin, niin lue tämä kirjoitukseni, siinä on ohjeet, miten voit pelastua ja tulla eläväksi jo tässä maailmassa ja elää ikuisesti Jumalan kanssa taivaassa:

http://uskonasioita.blogspot.com/2008/11/miten-voit-pelastua.html 

Kapinoitsijat uskovien seurakunnassa

”Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa” (1 Tim 5:19)

Kun uskova ihminen tuntee ahdistusta, hänen pitää etsiä siihen syy. Syy löytyy joko siitä, että on tehnyt jonkin synnin (teko, puhe, ajatukset, asenteet), josta ei vielä ole tehnyt parannusta, tai sitten siitä, että ei ole huomioinut niiden ihmisten synneistä johtuvaa ilmapiiriä, joiden kanssa on ollut tekemisissä (ei ole ottanut siihen mielessään kantaa, tai jos Jumala on johdattanut nuhtelemaan, ei ole sitä tehnyt). Kun tuo syy on löytynyt ja uskova on tehnyt siitä parannuksen, niin rauha palaa sisimpään.

Jos ahdistuksen syytä (syitä) ei perin pohjin selvitä, saattaa uskova alkaa syyttämään ahdistuksesta seurakuntansa pastoria tai vanhimmistoa. Muita seurakunnan jäseniä, joilla myös on selvittämättömiä syntejä saattaa kertyä yhteen ja joku heistä kertoo ”löytönsä”, että häntä ahdistaa ja hän on nyt ”ymmärtänyt”, että syy on seurakunnan pastorissa/vanhimmissa. Jos toiset ovat tarpeeksi paatuneita, he voivat ottaa hänen sanansa vastaan ilomielin pääsynä pois omien asioidensa selvittämisen paineista.

Niinpä tuo joukko toisaalta ahdistuu toistensa syntisestä ilmapiiristä enemmän, mutta toisaalta tuntee helpotusta purkaessaan ahdistustaan toisten samanmielisten kanssa seurakunnan pastorin/vanhinten syyttämiseen.

Eihän kukaan uskova virheetön ole, mutta he kaivavat esiin jo tuon pastorin/vanhimman itse huomaamia syntejä, joista hän aikapäivää on jo tehnyt parannuksen eikä Jumala sitä enää muista. Samalla he kaivelevat omia syyllisyyksiään ja kuvittelevat pastorin/vanhimman olevan niistä jotain tiukkaa kantaa ja vaatimassa jonkinlaista muutosta. Pastori/vanhin ei ole tuommoista esittänyt eikä ole edes tietoinen, että hänen luullaan moisia vaativan. Ehkä hän on asiaa sivunnut leikillään tai arkipäiväisessä keskustelussa omana mielipiteenään, tai jopa hyvänä käytännön neuvona. Kyse ei siis ole seurakunnan opetuksesta eikä Jumalan sanan auktoriteetilla vaaditusta asiasta.

Tuossakin on hupaisaa, että niistä varsinaisista synneistään ei olla valmiita tekemään parannusta, mutta sitten keksitään mielikuvitusvaatimuksia, joista muka pitäisi tehdä parannusta ja liittoudutaan niillä pastoria/vanhinta vastaan.

Niinpä omista synneistään parannuksen tekemättömyys (kapina eli synti Jumalan auktoriteettia vastaan), toisten nuhtelemattomuus (syntiä ei paljasteta, vaan jopa hyväksytään toisen synnin jatkaminen - Room 1:32) ja Jumalan asettaman auktoriteetin pastori/vanhemmisto vastaan kapinoiminen, johtaa kriisiin seurakunnassa. Tällöin on seurankunnan auktoriteetin, pastorin ja vanhimmiston, on viimeistään puututtava tilanteeseen ja nuhdeltava ja kehotettava itse kutakin asianosaista parannukseen.

Osa heitä tekee tuolloin parannuksen, mutta osa lähtee ovet paukkuen pois tai heidät erotetaan seurakunnasta. Mutta parempi pieneenkin kuihtunut uskovien seurakunta kuin lihallinen ahdistunut joukko, joka elää jumalattomimpien jäsentensä ehdoilla.

Terve pieni seurakunta voi sitten kasvaa. Sen jokainen jäsen voi keskittyä hengelliseen kasvuunsa Jeesuksessa paatuneitten häiritsemättä ja kaikki voivat rauhallisin mielin evankelioida uusia uskovia ja tuoda heidät sitten hengellisesti terveeseen seurakuntaan, jossa vallitsee rauha ja järjestys.

Ps. Tämä kirjoitus koski nyt otsikkonsa mukaisesti uskovien seurakuntaa, jossa on raamatun ehdot täyttävä pastori/vanhemmisto (1 Tim 3:1-7, Tiit 1:5-9). Harhaoppisten, julkisyntisten, naispastorien ja muihin Raamatun ehtoja täyttämättömien johtamiin seurakuntiin ei uskovien pidä liittyäkään, tai on lähdettävä asiain tilan huomattuaan pois oikean opetuksen piiriin.