Niinpä niin, ihmiset luonnostaan rakastavat pimeyttä. Rakastavat pimeyttä! Kynsin ja hampain pysyvät pimeydessä ja tekevät pimeyden tekoja.
Ja niinpä kun valkeus, eli Jeesus, tuli maailmaan, syntyi heti kontrasti. Toiset vetäytyivät syvälle rakkaaseen pimeyteensä ja toiset tulivat valoon eli Jeesuksen tykö.
Sama jako on voimassa aina, kun uskova puhuu Jumalan sanaa, tai sitä on jossain luettavissa – pimeyttä rakastavat säikähtävät, että nytkö heidän syntinsä paljastuu ja heidän pitää kuulla tuomionsa. Sitten he suuttuvat ja ylpistyvät lisää – ovat kuninkaita omassa pimeydessään. (Joh 3:20)
Mutta toisaalta ne, jotka nöyrtyvät, ja tulevat valoon nuhdeltaviksi, antavat Jumalan tutkia itseänsä ja tunnustavat syntinsä ja haluavat ottaa anteeksiannon, uskon ja pelastuksen armosta vastaan, pääsevät irti pimeyden ja kuoleman kahleista – valoon. He haluavat jatkossa tehdä valkeuden tekoja, koska rakastavat valkeutta, Jeesusta. (Joh 8:12)
Mutta nuo synnissä, tuomion alla ja pimeydessä vaeltavat ei-uskovat haluavat, että kaikki olisivat heidän kanssaan yhtä. Että kaikki rakastaisivat pimeyttä eikä olisi ketään tuomassa häiritsevää valoa. Niinpä he vääntelevät Jumalan sanat Raamatusta oman vääryytensä mukaisiksi. Syyttävät ja panettelevat uskovia, että heissä ei ole rakkautta. Aivan, ei uskovissa olekaan sellaista rakkautta kuin heillä. Ei-uskovillahan on rakkaus pimeyteen (Joh 3:19) ja siitä uskova on jo tehnyt parannuksen ja yrittää parhaansa mukaan pysyä erossa. Jumalan rakkautta on rakkaus totuuteen, mutta siitä nuo eivät halua kuulla. Jumala sallii pimeyden ihmisten vainota monin tavoin uskovia, mutta ei loputtomiin: ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room 1:18).
Mutta ei-uskovat ihmiset yrittävät saada kaikki hyväksymään syntinsä, jotta pimeys olisi turvana heidän ympärilläänkin eikä vain heidän omassa mielessään. Eiväthän samassa pimeydessä kulkevat nuhtele heitä ja he voivat julkisesti harjoittaa syntejään.
Mutta Jumalan rakkaus ei ole pimeyden rakkautta. Jumala rakkaudessaan lähetti oman ainoan Poikansa pelastaakseen meidät pimeyden ihmiset, joissa ei ollut mitään hyvää. Se jos mikä ilmentää sitä, miten paljon Jumala rakastaa. Antoi oman Poikansa tänne elämään pahojen ihmisten keskelle ihmisruumiissa kaikenlaisissa vaivoissa, panetteluissa, kivityksissä, mustamaalauksissa, väärin syytettynä, väärin tuomittuna, kidutettuna ja lopulta ihmisten tappamana.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh 3:16)
Ihmisessä ei ole mitään hyvää ja siksipä hänen mitkään yrityksenä hyvittää syntejään tai ansaita pelastusta Jumalan edessä eivät tuota minkäänlaista tulosta. Vain uskoa tarvitaan. Epäusko on ihmisen omaa syytä ja usko on Jumalan lahja.
Myös uskovissa vetää vielä oma liha syntiin (uskova on samalla syntinen ja vanhurskas). Kuitenkin heissä asuva Pyhä Henki näyttää heille, mikä on on heidän sisällään hyvää ja pahaa ja niin he voivat tuoda nuo pimeyden ajatukset, asenteet ja teot Jeesukselle, pyytää niitä anteeksi ja tulla taas puhtaiksi (Room 13:11-14). Vasta taivaassa uskovat ovat vapaita kiusauksista ja synneistä, siihen asti on lihaa (vanhaa aatamia) pidettävä kuolleena.
Epäusko on rakkaussuhde (Joh 3:19). Älä sinä enää levitä tuollaista rakkauden sanomaa, vaan tule valoon – etsi Jeesusta ja anna hänelle elämäsi. Täällä olen kirjoittanut, miten voit tulla uskoon:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti