Vanhassa Testamentissa profeetat varoittivat kansaa
tekemästä syntiä ja kun kansa ei tehnyt parannusta, Jumala antoi vitsauksen,
taas profeetat nuhtelivat eikä kansa tehnyt parannusta ja tuli lisää
vitsauksia. Joissain tapauksissa kansa teki parannusta ja palasi Jumalan
tahtoon ja vitsauksia ei tarvittu tai ne loppuivat, jos olivat jo alkaneet.
Nyt on maailma pahan vallassa ja Suomi siinä mukana. Jumala
on pitkään kärsivällisesti katsellut lasten tappamista abortilla, sairaiden ja
vanhusten surmaamista ”älä elvytä”-päätöksen turvin (DNR), kaikenlaisten
perversioiden toteuttamista jopa ylpeillen, feminismiä, kääntymistä ateismiin
tai pakanauskontoihin ja valehtelemista jopa pappien ja
saarnaajien toimesta Jumalasta, Hänen tahdostaan, käskyistään ja lupaamistaan
rangaistuksista.
Nyt ollaan sitten kokemassa ensimmäistä vitsausta: koronaa.
Korona on vielä melko lievä vitsaus, joka sekin kuitenkin hankaloittaa elämää
monin tavoin. Nytkö tämä paha maailma ja tämä Suomen kansa tekee parannuksen ja
palaa Jumalan luo katuen syntejään ja tehden parannusta?
Voi kun palaisikin, mutta ei siltä näytä. Yhä ylpeillään
synneillä ja paheksutaan Jumalan sanaa.
Sehän on selvää, mitä tästä seuraa: lisää vitsauksia. Lisää ja
pahempia kulkutauteja, lisää elämää haittaavia luonnonilmiöitä, lisää maan
ulkopuolelta tulevaa pakotusta, Venäjän kiristävää otetta, uhkailuja ja lopulta
hyökkäämistä maahan.
Onko ihan pakko ottaa tämmöistä vastaan? Eikö voida nöyrtyä
ja muuttaa lakeja, asenteita ja käytäntöjä? Olisiko niin paha elää Jumalan
siunauksissa, saada Häneltä rakkautta ja kaikkea huolenpitoa, näiden kirousten ja vitsauksien sijaan?
On toiveajattelua, että voitaisiin jatkaa synnissä rypemistä
ja yhä Jumalan vastaisemmaksi käyvää elämää ja elää mukavasti.
Kansa ei halua muutosta, mutta jokaisen henkilön on nyt itse
etsittävä Jumalan tahtoa, tultava uskoon ja tutkittava Jumalan sanaa Raamatussa ja johdatusta omassa
elämässään ja tehtävä parannusta joka päivä. Maailman ja oman maan syntisyyden
ja pahuuden käydessä yhä painostavammaksi, on sitä tiiviimmin painauduttava
Jeesuksen turvaan. On myös oltava valmis kiihtyviin uskovien vainoihin. Nyt
uskovia halveksitaan ja pilkataan avoimesti, heitä ei suvaita, vaan uhkaillaan,
eristetään ja vedetään oikeuksiin. Seuraavaksi tulevat omaisuuden menetykset,
vankeudet, mielisairaaloihin sulkemiset ja lynkkaukset. Niihin on oltava valmis.
Maailman tahtoon ja yleiseen mielipiteeseen ei saa taipua, vaan on pysyttävä
entistä lähempänä Jeesusta, sillä taivas odottaa meitä, kunhan vain kestämme
loppuun asti.
---
Ei nyt enää!
Suomella ei ilmeisesti mene vielä
tarpeeksi huonosti, koska pitää lisätä synnin määrää. OmaTahto2020
kansalaisaloite ajaa nyt vielä helpompaa abortin saantia, ettei vaan kukaan
edes kysy naiselta, miksi hän haluaa abortoida lapsensa. Nyt naisen paha tahto
lastaan kohtaan saa toteutua pelkällä ”haluan abortin” lausahduksella ja pieni
ihminen päästetään automaattisesti hengestään. Tällaiseksi julmaksi ikivanhojen
pakanatapojen maaksi tämä maa on taantunut. 4.10.2020
Abortista vielä
Netillä on allekirjoitettavissa aloite "Syntymättömien oikeus"
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7479
Kysymys herää: jos kyseessä on vain raskauden keskeytys, niin minne kohdussa elävä ihmislapsi sitten muutetaan asumaan, ihmisystävällisemmän naisen kohtuunko? 10.11.2020
Miten nykyaikana voi tapahtua!
Nyt ihmiset ihmettelevät, miten nykyaikana voi vielä puhjeta
sota Euroopassa ja Venäjä hyökätä naapurimaahansa. Ihmisillä on
tietoa, taitoa, tekniikkaa, globalisaatiota, kaikenlaista viihdykettä ja
hyvinvointia, mutta ihmiset eivät ole tulleet paremmiksi, vaan pahemmiksi. Suomessa
ja Euroopassa ei joko uskota Jumalaan ollenkaan tai uskotaan jonkun
pakanauskonnon jumaliin, tai omaan mielikuvitusjumalaan. Euroopan maista on
tullut pakanamaita.
Jumala loi ihmisen tomusta ja alle prosentti (Tiede-lehden
mukaan) ihmisessä on ainetta ja loput tyhjää tilaa, joten miten tuollainen
tyhjää täynnä oleva pölypilvi voi kuvitella olevansa niin mahtava, että tietää
ja hallitsee itse tai muun pölypilvijoukon kanssa elämää ja olosuhteita ja pärjää ilman Jumalaa.
Jumala antoi ihmiselle hänet luodessaan myös
sielun ja hengen. Perisyntisellä ihmisellä, joita me kaikki olemme, on henki
kuolleena ja siksipä on huudettava Jeesusta Kristusta pelastajakseen, jotta Hän
uudestisynnyttäisi tuon kuolleen hengen ja asettuisi ihmiseen asumaan Pyhän
Henkensä kautta. Uudestisyntymisestä alkaa sitten kaita tie kohti taivasta
Jeesuksen kanssa, mikä tarkoittaa syntiensä tunnustamista ja niistä parannuksen
tekemistä sekä Jumalan johdatuksessa kulkemista.
Nyt on kaikkien suomalaistenkin käännyttävä ja nöyrryttävä
hakemaan apua Raamatun Jumalalta täydestä sydämestään. Venäjä uhkaa Suomeakin
ja saattaa tänne hyökätä, jollei Jumala katso, että oikeaa parannusta tässä pakanamaassa
on tapahtunut. 28.2.2022
”Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen
Isänne täydellinen on." (Mat 5:48)
Tuollaisen vaatimuksen Jeesus asetti kansalle, niin
uskoville kuin uskomattomille. Miten voi perisyntinen olla täydellinen kuin
Jumala, ei mitenkään. Hän ei pysty tekemään mitään niin hyviä tekoja, että se
kumoaisi edes tuon perisyntisyyden ja lisäksi hän tekee jatkuvasti syntiä. Ja
vaikka ihminen tekee hyviä tekoja tai yrittää välttää tiettyjä syntejä, ei se
tee häntä synnittömäksi saati sitten täydelliseksi.
On ainoastaan yksi ihminen, joka syntyi synnittömänä ja eli
sataprosenttisesti synnittömän elämän, oli täydellinen niin kuin taivaan Isä
täydellinen on. Tämä henkilö on Jeesus Kristus. Niinpä Hän pystyi kärsimään
syyttömänä ja sovittamaan kaikkien meidän pahojen ihmisten synnit ristillä,
sijaiskärsijänä. Ja kuka ikinä tunnustaa ansaitsevansa helvetin ikuisen
kärsimyksen syntiensä takia, pyytää syntejään anteeksi, pyytää Jeesusta
pelastamaan itsensä taivaaseen ja lähtee seuraamaan Häntä maksoi mitä maksoi
periaatteella, pelastuu taivaaseen.
Uskovan on tarkoitus seurata Jeesusta kaidalla tiellä ja
olla tekemättä syntiä. Ja onnistuuko se? No ei. Hän ymmärtää kyllä huorinteon,
varastamisen ym. kiusaukset kiusauksiksi eikä lankea niihin. Mutta sitten asennetasolla saattaa
katkeroitua, ylpistyä, olla epäuskoinen… Eli ei pysty olemaan täydellinen niin
kuin taivaallinen isä täydellinen on!
Halvan armon saarnaajat esittävät teoriaansa, että armo
kattaa kaiken ja uskova ei saa olla lakihenkinen. Armossa vaan! Sitten annetaan
syntien muhia sisimmässä eikä niitä tunnusteta synneiksi ja korkeintaan
yleisellä tasolla rukoillaan syntejä anteeksi. Onko tällainen uskova sitten
täydellinen niin kuin taivaallinen isä on?
Ei ole. Ylpistynyt uskova luopuu mieluummin uskosta kuin tunnustaa
”salaisia” syntejään, hän ei pysty nöyrtymään. Vaikka toiset uskovat ja jopa
ei-uskovat näkevät hänen syntinsä ja nuhtelevat häntä niistä, niin hän
paaduttaa itsensä niin, että ei niitä itse näe. Hän hyökkää syyttämään toisia,
varsinkin niitä, jotka ovat yrittäneet auttaa häntä ja nuhdelleet häntä
synnistä, ja esiintyy itse oikeanlaisena uskovana. Toisaalta synti saattaa olla
hänelle niin mieluinen, että hän haluaa selitellä sen hyväksi asiaksi, joka ei
muka haittaa hänen Jumalasuhdettaan millään lailla. Hän esiintyy uskovana.
Uskovan on tunnustettava syntinsä synniksi. Kaikki synnit.
Kun lipsahti vale suusta tai kun tuli mieleen jokin lapsuuden tapaus, josta on
jäänyt katkeraksi jollekin. Synnit on tunnustettava ne huomatessaan ja vietävä
ne ristille ja pyydettävä anteeksi. Ja tärkeää on uskoa itsensä sen jälkeen
puhtaaksi! Jeesus kärsi jo tuon tunnustetun synnin eikä Jumala sitä enää
muista. Maalliseen korvaukseen tai rangaistukseen siitä voi tietysti joutua:
palauttamaan varastamansa tavaran, saamaan potkut töistä tai menemään vankilaan
vaikka vuosiksi. Mutta silloin tuon rangaistuksensa kärsii Jumalan silmissä
syyttömänä.
Uskova voi siis olla ”halvan armon” lavealla tiellä,
suruton. Uskova voi myös olla perin lakihenkinen ja luoda erilaisia vaatimuksia
itselleen ja muillekin, mitä muka on noudatettava: aamulla neljältä noustava
polvirukoukseen tunniksi, pukeuduttava löysiin kaapuihin tai mitä nyt sitten
keksiikään. Hän voi myös syyllistyä jonkun toisen lakihenkisistä neuvoista ja
alkaa noudattaa niitä. Usein ollessaan tekemisissä jonkun synneistään
parannuksen tekemättömän henkilön kanssa tulee itselle ahdistus. Varsinkin jos
tuo henkilö on tunnettu uskovana tai kertoo itse olevansa uskossa. Silloin voi
alkaa penkoa itsestään syntejä ja yrittää parantaa oloaan päättämällä muuttaa
elämäänsä johonkin typerään kaavamaiseen uskonnollisesti hyvältä kuulostavaan suuntaan.
Mutta ainoa apu tuollaisessa tilanteessa on miettiä milloin ahdistus alkoi,
kenen kanssa oli silloin tekemisissä ja todeta sitten, että henkilö ei
ollutkaan niin synnitön kuin luulin, ja viedä tuo väärä syyllistyminen Jeesuksen
päälle ristille. Ja ah, kun paino putoaa harteilta ja elämä hymyilee.
Ainoa keino meillä uskovilla olla täydellinen, niin kuin
meidän taivaallinen isämme täydellinen on, on tunnustaa syntimme synniksi ja pyytää
niitä Jumalalta anteeksi. Kun tietyn synnin on vienyt ristille, tulee siihen liittyviä kiusauksia yleensä muutaman kerran, mutta
kun ei niihin lankea, niin kiusaukset harvenevat. ”Mene, äläkä tästedes enää
syntiä tee” (Joh 5:14, 8:11).
Uskoontulo:
Uskoontulo tarkoittaa sitä, että sinun syntiinlankeemuksessa näivettynyt henkesi syntyy uudelleen (uudestisyntymä Joh 3:3), kun kaiken elämän lähde Jeesus Kristus asettuu elämään sinne Pyhän Henkensä välityksellä. Sinussa on tämän jälkeen ikään kuin kaksi persoonaa, uusi ja vanha ihmisesi, sekoittamatta ja erottamatta.
Miksi ihminen ei sellaisenaan pääse taivaaseen:
Syntiinlankeemuksessa Eevan ja Aatamin henget näivettyivät. Kaikki ihmiset ovat sen jälkeen syntyneet näivettynyt henki sisässään. Ihminen aistii tämän Hengen puutteen tyhjyytenä, jota hän yrittää täyttää harrastuksilla, aviopuolisolla, lapsilla, lastenlapsilla, omaisuudella, matkustelulla, opiskelulla, uraputkella, kavereilla eli kaikella sinänsä hyvällä, mutta myös pahalla eli huumeilla, viinalla, avioliiton ulkopuolisella seksillä, perversioilla, rikoksilla, erilaisilla pahoihin henkiin yhteyden ottamisilla kuten joogalla, saatananpalvonnalla jne. Jos mikään ei tunnu aukkoa täyttävän, voi epätoivoinen tehdä itsemurhan. Vaikka ihminen ei tekisi yhtään ainoaa syntiä, hän ei pääsisi taivaaseen, koska hänellä ei ole henkeä, sillä liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa (1Kor 15:50).
Lisäksi jokaisella ihmisellä on perisynti, joka on periytynyt polvesta polveen Aatamilta ja Eevalta. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan paha ja tekee syntiä tieten ja tietämättäänkin, koska hänen motiivinsa ovat pahat (Room 3:23). Ihminen tietysti voi olla ”yhteiskunnallisesti vanhurskas” eli noudattaa lakia, olla kiltti kotona ja koulussa, ahkera työmies, olla ystävällinen ihmisille jne. Tästä hän saa hyötyä täällä maan päällä, mutta yhteiskunnallinen vanhurskaus ei pelasta taivaaseen. Myöskään Raamatun lukeminen, jokapäiväinen rukoilu, köyhien ja sairaiden auttaminen, Jumalan olemassaoloon uskominen, jonkun kristillisen yhteisön jäsenyys ja uskonnolliset harjoitukset eivät pelasta ihmistä. Omalla tavallaan uskominen ei pelasta, sillä Jumala vaatii, että on uskottava Hänen ilmoittamallaan tavalla (Matt 7:21).
Etsikkoaika:
Jumala laittaa Pyhän Henkensä ihmisen näivettyneeseen henkeen ja ihminen alkaa miettiä elämänsä tarkoitusta, Jumalaa, kuoleman jälkeistä kohtaloaan, helvettiä ja taivasta, syntisyyttään ja kaipaamaan parempaa. Ihminen on itsessään niin paha ja paatunut, että vain Jumalan antamana etsikkoaikana hän voi tulla uskoon.
Etsikkoajan surkea loppu:
Jos ihminen liukuu takaisin aikaisempiin rutiineihinsa tai päättää pontevasti palata niihin tai päättää muuttaa elämäänsä jollain muulla tavalla kuin uskoon tulemalla, hän luopuu etsikkoajastaan. Hän saattaa selitellä, että ahdistus synneistä ja helvetistä ja turhauttavasta, päämäärättömästä elämästä olikin vain jokin mielenterveydellinen ongelma, tietämättömyyttä, masennus tai kriisi.
Jos paadutat itsesi etsikkoaikana, Pyhä Henki lähtee sinusta. Tällöin otat riskin, ettei sinulle enää toiste tule etsikkoaikaa eli et enää voi tulla uskoon ja lopullinen iankaikkinen määränpääsi on helvetti.
Etsikkoajasta alkaa uusi elämä:
Toinen vaihtoehto on, ettet enää halua palata entiseen turhauttavaan elämääsi, et jaksa syntiesi taakkaa, et halua pelätä kuolemaa etkä sen jälkeistä helvettiä, näet itsesi inhottavana pahantekijänä, kaipaat Jumalaa, haluat päästä taivaaseen ja otat selvää miten uskoon tullaan. Teet uskon ratkaisun maksoi mitä maksoi ja päätät seurata Jeesusta. Saat syntisi anteeksi ja näivettynyt henkesi puhkeaa elämään, koska Pyhä Henki täyttää sen. Jos pysyt uskossa, määränpääsi on iankaikkinen elämä taivaassa.
Sinun on tunnustettava tosiasiat:
Itse et itseäsi voi pelastaa, vaan sinun on hyväksyttävä kohdallasi, että toinen on kuollut sinun pahojen tekojesi, ajatustesi ja motiiviesi takia. Tämä joku oli Jeesus Kristus Jumalan ainoa poika, täysi Jumala. Hän oli täysin synnitön (myös perisynnitön), joten häntä rangaistiin kidutuksella, ristinkuolemalla ja helvetillä vain sinun syntiesi takia. Kärsimys ei ollut Hänelle helppo, vaan tuskallinen, koska Hän oli myös täysi ihminen.
Maksoi mitä maksoi:
Raamatun mukaan ihmisen on tehtävä laskelma ennen kuin hän voi tehdä uskonratkaisun (Luuk 14:26-33). Jeesus ei luvannut seuraajilleen kissanpäiviä, tie on kaita. Punnitse nyt tarkkaan, mitä sinulle ”maksaa” uskoon tuleminen. Sukulaisesi, ystäväsi ym. saattavat suuttua, kun kuulevat, että olet uskossa. Sinun on myös oltava valmis evankelioimaan toisia eli osoittamaan heidän syntinsä ja kertomaan pelastuksesta Jeesuksessa. Vastaanotto ei aina ole positiivinen. Jotkut tulevat uskoon, mutta suurin osa ei. Sinun on oltava valmis menettämään ihan kaikki sinulle tärkeä: ihmiset, maine, tulevaisuuden suunnitelmasi, raha, omaisuus, ihan kaikki. Jopa henkesikin. Joka päivä uskovia kidutetaan kuoliaaksi uskonsa tähden ympäri maailmaa. En sano, että nämä kaikki menetät, mutta sinun on oltava siihen valmis, muuten et kestä koetusta, vaan luovut uskostasi. Ehdottomasti sinun on myös luovuttava synneistäsi, jos esimerkiksi asut avoliitossa, se ei voi jatkua uskoontulosi jälkeen.
Uskoon ei voi tulla, jos motiivit ovat: tulen uskoon, jos parannat syöpäni, jos annat lottopotin, jos annat tuon ihmisen puolisokseni tms. Uskoon ei myöskään voi tulla kenellekään ihmiselle mieliksi. Olen nähnyt ihmisiä, jotka houkuttelevat toisia uskoon ja nämä tekevät ”ratkaisun” päästäkseen kivaan joukkoon, päästäkseen naimisiin uskovan kanssa tms. Ei Jumalan Pyhä Henki yhdy tällaisiin inhimillisiin yrityksiin eikä uudestisynnytä ihmistä. Jeesus tulee kutsuttuna ja sellaisena kuin Hän on, ei sellaisena kuin haluaisit hänen olevan (Room 10:13). Hän ei suostu kanssahallitsijaksesi elämässäsi, vaan Hän tulee hallitsemaan sinua yksinvaltiaana. Jos et ole tähän valmis, et voi uudestisyntyä.
Ratkaisun tekeminen:
Sitten kun olet laskelmasi tehnyt ja toivottavasti päätynyt antamaan elämäsi Jeesukselle, toimi näin
1. Tunnusta olevasi syntinen ja ansainneesi helvetin ikuisen tulen (Matt 25:41, Joh. 3:36).
2. Päätä uskoa, että Jeesus on kärsinyt sinulle kuuluvan rangaistuksen ja sen takia sinä olet nyt vapaa huonosta omastatunnosta, synnistä ja tuomiosta (Joh 11:25-26).
3. Anna koko loppuelämäsi Jumalan käyttöön ehdoitta, maksoi mitä maksoi (Mark 8:34-38).
Voit hakeutua jonkun uskovaksi tietämäsi henkilön luo ratkaisua tekemään. Mitään tunteita ei pidä odottaa, vaan sinun pitää vain luottaa ja uskoa Jumalan Raamatussa esittämään lupaukseen ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16). (Jos sinut on kastettu lapsena, se riittää, mutta jos olet kastamaton, sinun pitää mennä kasteelle.) Kun olet toiminut näin, olet uudestisyntynyt ja Pyhä Henki on tullut sisimpääsi. Sitten vain lähdet elämään Jumalan tahdon mukaan. Raamatussa on Hänen tahtonsa ilmaistu, mutta Hän johtaa sinua myös elämäsi valinnoissa henkilökohtaisesti. Vanha minäsi yrittää vietellä sinut synnintekoon ja pois Jumalasta, sitä kutsutaan kiusaukseksi, mutta kiusaus ei vielä ole synti, joten se pitää vain jättää. Jos sen sijaan jatkat kiusauksen tuomaa ideaa ajatuksissasi tai jopa toimit sen mukaan, niin se on jo synti, josta pitää tehdä parannus eli tunnustaa synniksi, pyytää Jumalalta anteeksi ja viedä ristille. Sen jälkeen on uskottava itsensä puhtaaksi, koska Jumala ei enää muista tuota syntiä (Heb 8:12). Kiusaukset voivat tulla myös toisten ihmisten kautta.
Sitten todista uskostasi muille ihmisille (Room 10:10). Älä säikähdä, vaikka saisit kokea pilkkaa ja vastustusta, äläkä laimenna ihmispelossa sanomaasi. Sinun tehtäväsi on saarnata lakia ja evankeliumia aloittaen lähipiiristäsi ja jatkaen läpi elämäsi, niin kuin Jumala johtaa. Sinun vastuullasi on puhua, se ottavatko ihmiset sanoman vastaan ja tulevat uskoon, on heidän päätöksensä eli heidän vastuualuettaan. Jos eivät ota vastaan, älä jää houkuttelemaan tai pakottamaan, teit jo osuutesi.
Itse asiassa Jeesus lupaa Raamatussa, että uskovat joutuvat Hänen nimensä takia vihattaviksi, joten uskovan ei pidä säikähtää vainoista, vaan siitä, jos hän on kaikkien suosiossa (Matt 10:22, Luuk 6:26). Jos taas toimit oman mielesi mukaan etkä Jumalan johdatuksen mukaan, ovat siitä seuraavat hankaluudet omaa syytäsi.
Sinun on myös luovuttava nopeasti kaikesta, minkä Raamattu osoittaa synniksi. Esimerkiksi huoruuden (avioliiton ulkopuolinen seksi) jatkaminen tappaa uskon elämän nopeasti, samoin katkeruus (Matt 6:15). Myös kaikki pullikoiminen Jumalan johdatusta vastaan on synti, josta on luovuttava. Leipurin työssä ei ole mitään pahaa, mutta jos jäät leipuriksi, kun Jumala on käskenyt sinun opiskella lähetystyöhön, niin leipurointi on silloin sinulle synti. Toisen taas Jumala on käskenyt leipuroida ja hänelle olisi synti lähteä opiskelemaan. Tai luet Raamattua, kun sinun pitäisi soittaa toiselle uskovalle ja kehottaa häntä tekemään parannusta jostain synnistään. Et voi valikoida, mitkä Jumalan sinulle antamat tehtävät tai parannukset teet ja milloin, vaan ne on tehtävä kaikki ajallaan. Jos jätit jonkun tekemättä eikä sen tekeminen sitten enää ole mahdollista (kehotettava ihminen vaikka kuoli), niin vie synti ristille ja päätä siitä lähin totella Jumalaa (eli tee parannus synnistäsi). Johdatuksessa kulkeminen on uskon elämän perusasioita. On opeteltava erottamaan Jumalan johdatus perkeleen ja oman lihansa antamasta johdatuksesta ja tämä käy välillä erehdysten ja rasittavien kokemusten kautta, mutta asenne on oltava ”minä seuraan ja opettelen seuraamaan Jumalan johdatusta”. Ei saa heittää pyyhettä kehiin ja sanoa, että hyvä on sitten, kun se on noin vaikeaa, elän uskonelämääni muuten vain, ilman johdatusta.
Tulet täydelliseksi vasta taivaassa, mutta niin kauan kuin vaellat täällä maan päällä, sinun on pysyttävä päämäärässäsi päättäväisesti, niin ettet anna minkään asian itseäsi houkutella pois kaidalta tieltä. Niin kauan kuin olet maan päällä, olet samaan aikaan sekä syntinen että vanhurskas. On myös hyvä olla yhteydessä toisiin uskoviin, mutta samalla sinun on muistettava arvostella kaikki (1Tes 5:21-22). Eivät kaikki ole uskossa, jotka niin sanovat (ovat saattaneet kyllä tulla uskoon, mutta sitten ovat luopuneet). Eivätkä kaikki uskonnolliset kirjat ja saarnat ole Jumalasta. Pidä aina mielessäsi, että et ole aloittanut suhdetta evankelistaan, johonkin uskovaan ihmiseen tai ihmisjoukkoon, vaan Jeesukseen. Jos itse tahdot vaalia jumalasuhdettasi, niin kestät Jumalan Hengen avulla lukuisia ympäristön virheitäkin. Jumala myös koettelee jokaisen uskon, mutta ketään ei koetella yli voimiensa (1Kor 10:13).
Raamattua lukemalla, rukoillen ja kahden kesken Jeesuksen kanssa aikaa viettämällä saat vastauksia kysymyksiisi, rauhaa ja iloa elämääsi. Voit kääntyä kaikissa asioissasi Jeesuksen puoleen, Hän haluaa osallistua sinun elämääsi ja auttaa ja johdattaa sinua. Uskoon tuloa verrataan Raamatussa kihlaukseen. Olet kihloissa Jeesuksen kanssa. Ajattele miten kihloissa oleva ihminen käyttäytyy; hän haluaa seurustella ja viettää aikaa kihlattunsa kanssa, hän haluaa miellyttää kihlattuaan, hän kertoo kaikille miten ihana tämä kihlattu on, hän kurkottautuu mielessään tulevaan avioliittoon. Raamatussa puhutaankin Karitsan (=Jeesus) häistä, joita uskovat juhlivat taivaassa yhdessä Jeesuksen kanssa.