Kapinoitsijat uskovien seurakunnassa

”Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa” (1 Tim 5:19)

Kun uskova ihminen tuntee ahdistusta, hänen pitää etsiä siihen syy. Syy löytyy joko siitä, että on tehnyt jonkin synnin (teko, puhe, ajatukset, asenteet), josta ei vielä ole tehnyt parannusta, tai sitten siitä, että ei ole huomioinut niiden ihmisten synneistä johtuvaa ilmapiiriä, joiden kanssa on ollut tekemisissä (ei ole ottanut siihen mielessään kantaa, tai jos Jumala on johdattanut nuhtelemaan, ei ole sitä tehnyt). Kun tuo syy on löytynyt ja uskova on tehnyt siitä parannuksen, niin rauha palaa sisimpään.

Jos ahdistuksen syytä (syitä) ei perin pohjin selvitä, saattaa uskova alkaa syyttämään ahdistuksesta seurakuntansa pastoria tai vanhimmistoa. Muita seurakunnan jäseniä, joilla myös on selvittämättömiä syntejä saattaa kertyä yhteen ja joku heistä kertoo ”löytönsä”, että häntä ahdistaa ja hän on nyt ”ymmärtänyt”, että syy on seurakunnan pastorissa/vanhimmissa. Jos toiset ovat tarpeeksi paatuneita, he voivat ottaa hänen sanansa vastaan ilomielin pääsynä pois omien asioidensa selvittämisen paineista.

Niinpä tuo joukko toisaalta ahdistuu toistensa syntisestä ilmapiiristä enemmän, mutta toisaalta tuntee helpotusta purkaessaan ahdistustaan toisten samanmielisten kanssa seurakunnan pastorin/vanhinten syyttämiseen.

Eihän kukaan uskova virheetön ole, mutta he kaivavat esiin jo tuon pastorin/vanhimman itse huomaamia syntejä, joista hän aikapäivää on jo tehnyt parannuksen eikä Jumala sitä enää muista. Samalla he kaivelevat omia syyllisyyksiään ja kuvittelevat pastorin/vanhimman olevan niistä jotain tiukkaa kantaa ja vaatimassa jonkinlaista muutosta. Pastori/vanhin ei ole tuommoista esittänyt eikä ole edes tietoinen, että hänen luullaan moisia vaativan. Ehkä hän on asiaa sivunnut leikillään tai arkipäiväisessä keskustelussa omana mielipiteenään, tai jopa hyvänä käytännön neuvona. Kyse ei siis ole seurakunnan opetuksesta eikä Jumalan sanan auktoriteetilla vaaditusta asiasta.

Tuossakin on hupaisaa, että niistä varsinaisista synneistään ei olla valmiita tekemään parannusta, mutta sitten keksitään mielikuvitusvaatimuksia, joista muka pitäisi tehdä parannusta ja liittoudutaan niillä pastoria/vanhinta vastaan.

Niinpä omista synneistään parannuksen tekemättömyys (kapina eli synti Jumalan auktoriteettia vastaan), toisten nuhtelemattomuus (syntiä ei paljasteta, vaan jopa hyväksytään toisen synnin jatkaminen - Room 1:32) ja Jumalan asettaman auktoriteetin pastori/vanhemmisto vastaan kapinoiminen, johtaa kriisiin seurakunnassa. Tällöin on seurankunnan auktoriteetin, pastorin ja vanhimmiston, on viimeistään puututtava tilanteeseen ja nuhdeltava ja kehotettava itse kutakin asianosaista parannukseen.

Osa heitä tekee tuolloin parannuksen, mutta osa lähtee ovet paukkuen pois tai heidät erotetaan seurakunnasta. Mutta parempi pieneenkin kuihtunut uskovien seurakunta kuin lihallinen ahdistunut joukko, joka elää jumalattomimpien jäsentensä ehdoilla.

Terve pieni seurakunta voi sitten kasvaa. Sen jokainen jäsen voi keskittyä hengelliseen kasvuunsa Jeesuksessa paatuneitten häiritsemättä ja kaikki voivat rauhallisin mielin evankelioida uusia uskovia ja tuoda heidät sitten hengellisesti terveeseen seurakuntaan, jossa vallitsee rauha ja järjestys.

Ps. Tämä kirjoitus koski nyt otsikkonsa mukaisesti uskovien seurakuntaa, jossa on raamatun ehdot täyttävä pastori/vanhemmisto (1 Tim 3:1-7, Tiit 1:5-9). Harhaoppisten, julkisyntisten, naispastorien ja muihin Raamatun ehtoja täyttämättömien johtamiin seurakuntiin ei uskovien pidä liittyäkään, tai on lähdettävä asiain tilan huomattuaan pois oikean opetuksen piiriin.