Adventistien sapatti ei ole raamatullinen

Sapattioppi on vain yksi adventistien väärien oppien joukossa, mutta yksi puhutuimmista.

Raamatussa on selvää tekstiä, joka puhuu adventistien väärää profeettaa Ellen Whitea ja heidän vääriä oppejaan vastaan, mutta paatuneille kivisydämisille adventisteille ei mene mikään Jumalan sana perille, eivätkä he avaa sydämensä ovea kolkuttavalle Jeesukselle. He ovat omassa uskonnollisuudessaan tulleet niin mielestään ”hengellisesti” kehittyneiksi ja ”nöyriksi”, etteivät ymmärrä paatuneisuudessaan omaa tilaansa.

Mutta jos tunnet adventisteja niin sinun on kuitenkin nuhdeltava heitä ja jos he eivät ole halukkaita parannukseen, niin silloin Raamattu käskee karttamaan noita harhaoppisia: ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti” (Tiit 3:10). Et siis saa jäädä jänkkäämään, mutta et myöskään seurustelemaan. Eri asia on sitten oma perhe, joihin tuota karttamista ei voi soveltaa, mutta kuviot on heillekin tehtävä selviksi.

Mutta se on jo huomattu, että kun asiat sanoo suoraan, niin kuin Jumala ne tahtoo sanottavan, niin aina joku adventisti tulee synnintuntoonkin ja alkaa miettiä tilannettaan ja ovathan jotkut tulleet uskoon ja päässeet irti adventtikirkosta ja Ellenistä. Toivoa siis on.

LAIN ALLA

Adventisteille sapatin vietto ei ole mikään vapaaehtoinen, sillä se on yhtenä ehtona jo adventistikasteelle ja jäseneksi pääsyyn. Kastelupauksessa lukee: ”Minä uskon, että raamatullinen viikon seitsemäs päivä, lauantai, on Herran asettama ja siunaama sapatti, lepopäivä, jota Vapahtajan ja alkuseurakunnan antaman esimerkin mukaan tahdon rakastaa ja pyhittää.” (kohta 7.) Niinpä hänen on pakosta vietettävä sapattia, jotta ei tulisi erotetuksi. Tämän sanoi myös adventistipastori Timo Flink (24.10.2005): ”Sapatin jatkuva rikkominen ovat myös syy seurakunnasta erottamiselle”. Eikä lain alla olla vain ulkoisen valvonnan takia, vaan mikä pahinta omatunto on orjuutettu ja mielen syövereissä kaikuvat ne monet uhkaukset, mitä Ellen Whiten kirjoituksissa ja adventistien puheissa on uhkana sapatin pitämättömyydestä tai siitä kokonaan luopumisesta.

Raamatussa sanotaan, että ihmisen on tultava uskoon eikä hän enää sen jälkeen saa vaipua lain alle eikä orjuuttaa omaatuntoaan päivillä (Gal 4:4-11). Lain alle meneminen ja omantunnon orjuuttaminen on synti. Uudestisyntymätöntä ihmistä ei myöskään laki pelasta (Gal 2:16, 3:11-12, Ef 2:8-9).

Ei Jeesus sanonut "joka uskoo, kastetaan ja pitää sapatin, se pelastuu, mutta joka ei pidä sapattia se tuomitaan kadotukseen", vaan "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen" (Mark 16:16).

Uskovilla on jokapäiväinen lepo Kristuksessa täältä iankaikkisuuteen, ei enää vanhan liiton varjosapatissa (Room 10:4, Kol 2:16-17, Gal 3:11,19,23-25; 5:1,18; Heb 4:9-10, Fil 3:9-10). Saati, että nyt sitten alkaisi viettää Raamatusta kokonaan löytymätöntä väärän profeetan sapattia!


VÄÄRÄN PROFEETAN KÄSKYTETTÄVÄNÄ

Se sapatti, mitä adventistit pitävät, ei ole vanhan liiton sapatti, koska he eivät ole kääntyneet juutalaisiksi ja ympärileikkauttaneet itseään, heillä ei ole leeviläisiä pappeja, ei temppeliä eikä uhritoimituksia. Se sapatti, mitä he viettävät, ei myöskään ole uuden liiton sapatti Jeesuksessa. Vanhan liiton sapatin vietto oli varjoa tulevasta Messiaasta. Messias eli Jeesus tuli jo, ja nyt niillä, jotka tulevat uskoon ja pysyvät uskossa, on sapatin lepo Jeesuksessa joka päivä täällä maan päällä ja vielä täydellisempänä taivaassa. Jeesus on sapatin Herra, miksi vetää päivä herrakseen. (Matt 12:8, Luuk 6:5)

Adventistien sapatin vietto ei ole vain lain alle menemistä, vaan pahempaa, eli väärän profeetan Ellen Whiten väärien säännösten alle menemistä, joista yksi on sapatti. Ellen White määräsi sapatinvieton Herralta tulleena pakkona ja laukoi kerta toisensa jälkeen Herran nimissä uhkauksia niille, jotka eivät pidä sapattia.

Ellenin mukaan lauantaisapatin rikkominen on kadottava synti, mutta Uuden Testamentin kadottavissa syntilistoissa lauantaisapatin viettämättömyyttä ei ole mainittu kertaakaan eikä sen viettämättömyyttä ylipäätään mainita ristin jälkeen kertaakaan syntinä.

SAPATTI LÄHETYSKÄSKYNÄ

Ellen, ja niin ollen adventtikirkko, velvoittaa adventistit viemään epäraamatullista ja Raamatusta löytymätöntä Kolmen Enkelin Sanomaa maailmalle. Tuon Ellenin demoneilta saaman sanoman kolmas viesti on sapatti taivaaseen pääsyn sinettinä sekä sunnuntainvietto taivaaseen pääsyn estävänä pedon merkkinä.

Jeesus sanoi selvästi Raamatussa, mitä sanomaa heidän on ihmisille vietävä: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt 28:19-20). Ei siis sanaakaan sapatin viemisestä ihmisille. Eikä sapatti päivänä voi sisältyä siihen, mitä Jeesus käski pitämään, koska Hän ei käskenyt pitämään lauantaisapattia, vaan tulemaan uskoon Häneen, sapatin Herraan ja seuraamaan Häntä.

Ellenin uhkaukset, joita voi lukea esimerkiksi hänen kirjastaan Suuri Taistelu ovat vääriä uhkauksia. Ellenin näyt ja unet, joita hän väitti saaneensa Herralta, eivät olleet yhtä Raamatun eivätkä tapahtumienkaan suhteen, joten häntä ja hänen sanojaan ei saa pelätä (5Moos 18:22)

SAPATTI SINETTINÄ

Ellen White väittää, että: ”Jumalan lain sinetti on neljännessä käskyssä.” (Ellen White, Suuri Taistelu, s 448). Tuollaiselle väitteelle ei Raamatusta löydy perusteita eikä tuo tieto ole Herralta. Raamattuun on kielletty lisäämästä uutta profetiaa, muuten saa kaikki Raamatussa luvatut rangaistukset kärsittävikseen (Ilm 22:18-19). Ellenin mukaan lauantaisapatti on sinetti, jolla pääsee taivaaseen ja sunnuntai pedon merkki, joka estää taivaaseen pääsyn. Raamatun mukaan taas mikään päivä ei ole sinetti, vaan uskovilla on sinettinä Pyhä Henki (Ef 1:13-14; 4:30, 2 Kor 1:21-22, 5:5).

Ellen sanoo, että "Kun paavinvalta muutti sapatin, se otti sinetin pois laista."(Suuri Taistelu, s 449), mutta paaveja ei ollut vielä syntynytkään, kun kristityt viettivät sunnuntaisin ehtoolliskokouksiaan. Jeesus nousi haudasta viikon ensimmäisenä päivänä, ilmestyi viikon ensimmäisinä päivinä opetuslapsilleen, tarjosi viikon ensimmäisenä päivänä ehtoollista opetuslapsilleen ja niinpä kristityt alkoivat kokoontua sunnuntaisin erotuksena juutalaisten lauantaikokoontumisille ja Jeesuksen kuolleista nousemisen muistona. Noita kohtia löytyy Raamatusta Joh 20:1-23, 26, Luuk 24:30, Apt 20:7-11, Mark 16:9, Matt 28:1,9, Luuk 24:15 jne. Jos Jeesus olisi halunnut vakiinnuttaa lauantaisapattia kristittyjen kokoontumispäiväksi, Hän olisi voinut nousta kuolleista sapattina ja kokoontua ja tarjota ehtoollista sapattisin, mutta niin Hän ei tehnyt. Myös noina aikoina eläneiden ihmisten kirjoituksista löytyy kertomuksia, kuinka kristityt kokoontuivat sunnuntaisin: Barnabaan kirje 75 eKr, Ignatius 110 jKr, Justinus 140jKr. Alkuun juutalaisuskovat kävivät synagoogassa lauantaisin ja kristittyjen kokouksissa sunnuntaisin, mutta uskoon tulleet pakanat kokoontuivat sunnuntaisin ja niin tuosta tuli käytäntö kristittyjen keskuudessa. Rooman sunnuntailaki tuli vasta myöhemmin vastaamaan käytäntöä. Käytäntö olisi luultavasti jatkunut ilman lakiakin.

Ellenin muka Jumalalta saamat uhkavaatimukset ovat selkeät: ”Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti. Liian myöhään he näkevät väärän sapatin todellisen luonteen ja sen hiekkaperustuksen, jolle ovat rakentaneet. He huomaavat taistelleensa Jumalaa vastaan. Uskonnon opettajat ovat johtaneet sieluja kadotukseen, selittäessään ohjaavansa niitä paratiisiin porteille" (Suuri Taistelu, s 618). Näitä samoja uhkauksia ovat Ellenin kirjat täynnä, mutta Raamattu kieltää pelkäämästä tuommoisia vääriä profeettoja ja heidän Raamatun vastaisia uhkauksiaan (5Moos 18:20-22).

ELLENSAPATIN ALKUJUURET

Ellensapatin juuret ovat näyssä, jonka Ellen White (os. Harmon) näki. Tosin sitä ennen Bates niminen milleristi oli jo hänelle markkinoinut sapatti-ideaa. Tuossa näyssä sapattikäsky loisti taivaassa muut 9 eivät. Raamatun mukaan taas ensimmäinen käsky on tärkein, sitä on toistettu Uudessa testamentissakin kymmeniä kertoja, mutta sapattikäskyä ei määrätty päivänä vietettäväksi kertaakaan Jeesuksen uhrin jälkeen, ei Jeesus itse eikä apostolit. Kaikki muutkin kymmenestä käskystä uusittiin ja vieläpä tiukennettiin Uudessa Testamentissa, mutta ei sapattikäskyä. Niinpä uskovat lepuuttakoot itseään yhtenä päivänä viikossa töistään ja joka päivä, päivin ja öin, olkoot sapatinlevossa Jeesuksessa.

SUNNUNTAI PEDON MERKKINÄ

"Mitä muuta sapatin muutos silloin on kuin roomalaisen kirkon vallan merkki - ´pedon merkki´?"(Suuri Taistelu, 445), sanoo Ellen White.

Ellen vääntää Raamatun tekstiä omiin näkyihinsä sopivaksi ja kertoo, miten sunnuntai pedon merkkinä muka pakotetaan kaikille: ”Kauhea on se taistelu, jota kohti maailman käy. Maan vallat yhtyvät taisteluun Jumalan käskyjä vastaan ja antavat määräyksen, joka velvoittaa ”kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat” (Ilm 13:16) väärää sapattia viettämällä mukautumaan kirkon vakiintuneisiin tapoihin. Kaikkia, jotka kieltäytyvät noudattamasta tätä määräystä, rangaistaan yhteiskunnallisen lain mukaan, ja lopulta selitetään, että he ansaitsevat kuoleman. Toiselta puolen Jumalan laki vaatii viettämään Luojan lepopäivää, ja Jumala uhkaa vuodattaa vihansa kaikkien niiden ylle, jotka hänen käskynsä rikkovat. Jokainen, joka on saanut tästä riitakohdasta tällaisen selvän näkemyksen ja sitten hylkää Jumalan lain, noudattaakseen ihmisten säädöstä, ottaa pedon merkin...” (Suuri Taistelu, 589). Jos nyt olisit adventisti ja kasvanut Ellen-opetukseen, niin kyllähän tällainen kauhistuttaisi sinua ja vetäisi tiukasti kiinni sapatinviettoon. Mutta kuten sanottu väärää profeettaa ei saa pelätä.

Ei sunnuntain vietto ole mikään pedon merkki. Ja jos katsotaan Ilmestyskirjaa, niin ei siellä mistään sunnuntaista pedon merkkinä puhuta, vaan sellaisesta rahaliikenteen välineestä, joka voidaan laittaa otsaan tai käteen. Nykytekniikalla se tarkoittaisi mikrosirua, samaa, joka jo on luottokorteissa ja pankkikorteissa, upotettuna ihon alle käteen tai otsaan, mutta teknologian kehittyessä se voi olla jokin hienompi versio. Joka tapauksessa tuon merkin antikristuksen hallinto tekee pakolliseksi ja ne, jotka eivät sitä ota, eivät pysty ilman sitä ostamaan eikä myymään. Raamattu kieltää tuon antikristuksen eli pedon merkin ottamisen. Mitenkähän sunnuntai liimattaisiin tai upotettaisiin ihmisten käteen tai otsaan ja miten vain sillä saisi ostaa ja myydä – nooh sitä on turha miettiä, koska sunnuntai ei Raamatussa ole pedon merkki.

Adventistit väittävät usein olevansa luterilaisempia kuin luterilaiset, mutta ote luterilaisista tunnustuskirjoista todistaa toista:

"Samankaltaisia ovat säännökset sunnuntain, pääsiäisen, helluntain ja vastaavien juhlapäivien ja kirkkotapojen pitämisestä. Ne, jotka väittävät, että Herran päivän vietto on kirkon auktoriteetin perusteella välttämättömänä asetettu sapatin vieton sijalle, ovat väärässä. Raamattu on poistanut sapatin, ei kirkko. Evankeliumin ilmoittamisen jälkeen voidaan kaikki Mooseksen lain seremoniat jättää huomiotta. Koska kuitenkin oli välttämätöntä sopia määrätystä päivästä, jotta kansa tietäisi, milloin sen tulee kokoontua, on ilmeistä, että kirkko tätä tarkoitusta varten valitsi sunnuntain. Tätä on pidetty parhaana siitäkin syystä, että ihmiset saisivat esimerkin kristillisestä vapaudesta ja käsittäisivät, ettei sapatin yhtä vähän kuin minkään muunkaan päivän vietto ole välttämätön.
Esiintyy mitä kummallisimpia väitteitä lain muuttamisesta, uuden lain seremonioista ja sapatin muuttamisesta. Ne ovat kaikki saaneet alkunsa siitä väärästä käsityksestä, että kirkossa pitäisi noudattaa leviittojen tapaista jumalanpalvelusmuotoa ja että Kristus olisi valtuuttanut apostolit ja piispat keksimään uusia seremonioita, jotka ovat välttämättömiä pelastukseen. Nämä harhakäsitykset pääsivät leviämään kirkossa, kun uskon vanhurskautta ei opetettu riittävän selvästi. Jotkut väittävät, että sunnuntain pyhittäminen ei tapahdu suoranaisesti jumalallisen oikeuden perusteella, vaan eräänlaisen näennäisen jumalallisen oikeuden perusteella, kuvaten tarkoin, kuinka paljon pyhäpäivinä saa tehdä työtä. Mitä ovat moiset väitteet muuta kuin omantunnon pauloja? Vaikkakin he yrittävät lieventää perinnäissääntöjä, he eivät koskaan saavuta tarpeellista kohtuutta, niin kauan kuin käsitys niiden välttämättömyydestä säilyy. Tämä käsitys säilyy välttämättä siellä, missä uskon vanhurskautta ja kristillistä vapautta ei tunnusteta. " (Augsburgin tunnustus, Suomalaisen teologin kirjallisuusseuran julkaisuja 118, Helsinki 1980, XXVIII KIRKOLLISESTA VALLASTA, s. 47-48)