Moskovan Tiltu (Aino Kallio) ja Petroskoin Tiltu (Saimi
Virtanen), molemmat alun perin Suomesta Venäjälle muuttaneita/loikanneita, lukivat
radiossa talvi- ja jatkosodassa ”uutisia” suomen kielellä. Uutiset
oli suunnattu Suomen johtoa, sotilasjohtoa ja sotilaita vastaan yrityksenä
saada Suomi antautumaan puna-armeijalle. Vähä vähältä yritettiin valheilla
nakertaa sotilaiden, sotilasjohdon ja Suomen hallinnon uskoa Suomen kykyihin sodassa. Tiltujen
sanat ja lauseet olivat suomea, mutta he olivat häpeäksi itselleen eikä
heidän sanoissaan ollut totuuden voimaa.
Samoin Raamatun kielellä varsinkin luopiot ja etsikkoaikansa
hylänneet yrittävät eksyttää uskovia Jumalaa, Jumalan valtakuntaa, muita
uskovia ja seurakuntien johtajia vastaan. Mielestään taitavasti he lainaavat
vakiopaikkojaan Raamatusta ja kuuluttavat ”ei saa tuomita”, ”sinussa ei ole
lainkaan rakkautta”, uskovanahan sinun pitäisi... tai rakkauden nimissä tämä on hyväksyttävä. Yrityksenä on nakertaa uskovien uskoa. Taivaan valtakunnan jäsenten pitäisi
näin ”huomata” väärät tekonsa ja tekemättömyytensä ja tehdä mieliksi vihollisen
joukoille: ihmiselle, ihmisjoukoille ja saatanalle. Näiden ”Tiltujen” sanat ja
lauseet saattavat olla Raamatusta, uskonnollisista menoista tai heidän omasta mielikuvituksestaan, mutta he ovat häpeäksi itselleen eikä heidän sanoissaan ole totuuden voimaa.
Kuten Venäjän Tiltutkin tiesivät
käyttävänsä sanojaan väärin, tietävät nämä uskovien vainoajatkin. Jos he olisivat niin halukkaita jakamaan Jumalan sanaa, olisivat he uskossa eivätkä
luopioita, penseitä ja ei-uskovia.
Tuo tiltujen keino on iki-aikainen, sillä Jumalan sanaa vääristellen saatana eksytti Eevan ja Aatamin ja samaa saatana yritti siinä onnistumatta Jeesukselle erämaassa 40 päivän paaston aikana. 28.8.2020
Lähes jokainen ihminen osaa naureskella, jos tulee puheeksi
katolisten anekauppa. Eihän nyt kukaan usko, että aneita maksamalla saisi
syntejä anteeksi tai pääsisi taivaaseen.
Mutta samaiset ihmiset tekevät kauppaa Jumalan edessä: en
halua antaa elämääni Jeesukselle, vaan haluan elää kuin muutkin. Lahjoitan
rahaa köyhille, autan vanhusta, rukoilen, pidättäydyn joistain synneistä
mahdollisuuksien mukaan jne. ja näillä ostan itselleni Jumalan
siunaukset ja taivaspaikan.
”Toimii” huudahtaa ihminen, kun tulee jokin mieluinen asia
elämään. Mutta kun hänelle tulee sairaus tai muu epämiellyttävä asia ja hän tuntee
itsensä huijatuksi kaupoissa. Miksei Jumalalle kelvannut hyvät teot? Hän
katkeroituu ja lakkaa yrittämästä tai sitten hän huomaa, että jokin hänen
Jumalalle lupaamansa asia tulikin rikottua, tai hän ajattelee, että pitää vain lisätä hyviä tekoja. Niinpä hän uudella innolla jatkaa osto- ja myyntityötään
ja odottaa, että sairaus väistyy ja uutta hyvää tulee elämään ja
taivaspaikkakin on ansaittu.
Tämä kaava pätee myös uskoon tulleisiin. Jeesus sanoo uskoon
tullessa ”seuraa Minua” ja niin mennään taivasta kohti jonkin matkaa. Sitten
tulee kuitenkin jokin asia, jota uskova ei halua menettää elämästään ja hän
perustaa tien varteen osto- ja myyntitiskin. Jeesus menee tuolla edeten yhä
kauemmas, mutta tiskillä uskova käy kauppaa. Jos ylistän Jeesusta tai teen sitä
tai tätä, niin sitten saan pitää tuon minulle tärkeän asian elämässäni. Lopulta
Jeesus häipyy kokonaan näkyvistä ja ihminen jää yksin myyntipöytänsä ääreen
arvottomien uhrauksiensa ja syntiensä keskelle. Saatana iloitsee luopiosta.
Mutta jos uskova kaataa myyntitiskinsä, huutaa Jeesuksen
perään: ”anna anteeksi tämä syntini, jota jäin jatkamaan enkä seurannut sinua,
jätän sen ja seuraan sinua”. Niin hän taas kulkee Jeesuksen kanssa kohti
taivasta. Hän saattaa vastakin pystyttää myyntipöytiä, mutta kunhan hän suostuu
kaatamaan ne kerta toisensa jälkeen ja seuraa vain Jeesusta, niin hän saa täydellisen palkan taivaassa. 16.5.2020
Hyvä ihminen:
Nykyisen aatemaailman mukaan hyvä ihminen on se, joka
hyväksyy kaiken. Hyvä ihminen on mielestään avarakatseinen, salliva,
vapaamielinen ja suvaitseva. Abortit, eroaminen ja uudelleen naiminen,
kaikenlaiset perversiot ja himojen mukaan toimiminen, harhaopit jne. ovat hyviä. ”Minun mielestäni” on perusta
oikealle ja väärälle. Hyvä ihminen on jumala, joka säätelee oikean ja väärän
tunteidensa mukaan. Iankaikkisen Jumalan hyvä ihminen on muuttanut
rankaisemattomaksi, armoa armon päälle tuputtavaksi, palkitsevaksi taivaaseen
vienti automaatiksi. Tuohon itse luomaansa jumalaan hyvän ihmisen on helppo
uskoa ja häntä palvoa.
Sallivaisuus loppuu, kun joku tai jokin aiheuttaa hyvälle
ihmiselle itselleen epämiellyttäviltä tuntuvia asioita. Hän sairastuu, siitä hän
suuttuu Jumalalle tai ehkä itse luomalleen jumalalle. Joku pettää häntä, huijaa,
varastaa häneltä, sekoittaa juomaan ainetta, joka tappaa sikiön hänen
kohdussaan tai joku vain estää tekemästä jotain. Hyvä ihminen raivoaa,
vääntää itkua, syyttää tekijää, katkeroituu, juoruaa, pilaa tekijän maineen,
kostaa, halveksii ja näkee itsensä ja esittää itsensä muille uhrina ja entistä
parempana.
Vihonviimeinen temppu hyvää ihmistä kohtaan on se, kun Jumala
heittää hänet iankaikkisesti kärsimään helvettiin. Tosin hänelle luettiin sitä
ennen viimeisellä tuomiolla syyt, miksi hän joutuu tuohon rangaistuksen
paikkaan: hän ei pysynyt totuudessa, Jumala ei ollut hänellä ykkössijalla
elämässä, hän ei seurannut Jeesusta, hän palveli itseään ja tunteitaan ja kaikkea
muuta epäjumalanaan, hän soi itselleen ja muille kaikkea, minkä Jumala on
Raamatussa kieltänyt, hän suoritti ehkä hartaastikin uskonnollisia rituaaleja palvoen luomaansa jumalaa, häntä ei kiinnostanut ottaa selville Jumalan tahtoa eikä
totuus pysynyt hänessä. 3.5.2020
Lasarus ja rikas mies:
Pitkäperjantaita vietetään Jeesuksen ristinkuoleman
muistoksi ja ensimmäistä Pääsiäispäivää juhlitaan ylösnousemusjuhlana Jeesuksen
noustua kuolleista. Mutta siihen väliin jää lauantaipäivä, jota ei niinkään
juhlita. Silloin Jeesuksen ruumis makasi haudassa ja Hän itse oli tuonelassa
saarnaamassa.
Tuonela ei ollut Jeesukselle uusi paikka, olihan Hän sen
luonut ja todistanut sen tapahtumia.
Jeesuksen silminnäkijäkertomus tuonelasta tuo esiin
millaista tuonelassa oli. Rikas mies oli joutunut tuonelan pahalle puolelle
kärsimään ja aneli Aabrahamilta, joka oli tuonelan hyvällä puolella, että
Aabraham määräisi siellä myös olevan Lasaruksen kostuttamaan hänen rutikuivaa
suutaan. Puolelta toiselle ei kuitenkaan ollut muuta kuin näkö- ja kuuloyhteys,
joten mitään apua ei rikkaalle miehelle ollut enää tulossa. Aabrahamin helma
tyhjentyi pääsiäisen tapahtumissa ja nyt uskovat menevät suoraan taivaaseen, joten
nyt ei enää ole edes näkö- ja kuuloyhteyttä tuonelan pahalla puolella viimeistä
tuomiota ja ikuista helvetin kärsimystä odottavien ja taivaassa olevien
uskovien välillä.
Tuossa tapahtumassa on kuitenkin myös vertaus nykyihmiselle.
Rikkaus tai köyhyys ei vie ketään taivaaseen tai helvettiin, vaan ihmisen suhde
Jeesukseen.
Ihminen on itsessään niin rikas hyvyydessään,
etuoikeuksissaan, uhrautumisissaan tai kärsimyksissään, ettei hän mielestään
tarvitse Jeesusta. Hän ei ole niin syntinen, että joutuisi siitä kärsimään
kuoleman jälkeen. Ja jos jotakin on tullut tehtyäkin, niin kuolihan Jeesus
hänen puolestaan, joten taivaspaikka tulee kuin Manulle illallinen. Lisäksi hän
saattaa olla kastettu, rukoileva, lukenut Raamattua ja harrastaa uskonnollisuutta
enemmänkin. Uskoohan hän tavallaan tai jos on ateisti, ei hänelle ole mitään
helvettiä olemassakaan. Rikas mikä rikas!
Joku on saattanut tulla joskus uskoon ja jopa kastettu
toiseen kertaan, mutta ajan kuluessa taas rikastunut. Jeesus ei ole
pysynyt ensi sijalla, vaan ihminen on jämähtänyt syntiin. Hän on alkanut pelätä
enemmän ihmisiä kuin Jumalaa eikä evankelioi eikä nuhtele ketään. Tai hän
selittelee hyväksi syntisiä tekemisiään: avoliitossa asuminen, eronneena uuden
kumppanin etsiminen, katkeruuksissa muhiminen tai johonkin harhaoppiseen
seurakuntaan liittyminen tai mitä muuta syntiä kukin itselleen sallii. Rakkautta löytyy omiin lihan mukaisiin tekemisiin
eikä hän kuuntele omantunnon ääntä eikä Raamatun opetuksia, hänhän on nyt rikas
ja tietää paremmin, miten asiat ovat. Pyhä Henki on poistunut synnin ja syntien
jatkuessa, mutta ihminen esittelee yhä itseään uskovana ja levittää tuota
myrkyllistä uskoaan muihinkin.
Sitten on ihminen, joka on tullut köyhäksi. Hän on nähnyt,
että hänen kaikki tekonsa ovat pahoja ja hän on matkalla tuomiolle. Hän huutaa
hädässänsä Jeesusta pelastajakseen, tunnustaa syntinsä ja seuraa Jeesusta
vaikka ihmiset ja olosuhteet olisivat heittämässä kapuloita rattaisiin kaiken
aikaa. Jos hän hairahtuu kaidalta tieltä, hän huomaa, että yhteys Jumalaan ei
enää ole sitä, mitä se oli alussa. Hän alkaa tutkia itseään, missä kohtaa
yhteys katkesi, mitä hän teki. Ahaa! kolme päivää sitten en tehnyt sitä, mitä
Jumala minulle kuiski sisimpääni tehtäväksi tai tein mielessäni tai teoillani
jotain syntiä. Hän tunnustaa tuon asian ja pyytää sitä anteeksi ja päättää vastedes toimia oikein ja Jeesuksen seuraaminen kohti taivasta saa jatkua. 11.4.2020
Abortista:
Jos naisella on oikeus ruumiiseensa, niin miksi noin 5000
naista tapetaan joka vuosi abortilla? Onko niin, että suurilla naisilla on
oikeus ruumiiseensa, mutta pienillä ei ole oikeutta sen paremmin ruumiiseensa kuin tuleviin noin 85 elinvuoteensakaan?
Entä pienten miesten elämä ja ruumis, heitäkin noin 5000
heitetään Suomessa tapettuina roskiin joka vuosi? – 8.11.2018
Syntisen ihmisen kieroutuma: ihmisen kohdussa kasvavia ja kehittyviä lapsia
saa surmata ja saada jopa palkkaa siitä, mutta monien lintujen, kilpikonnien
ym. eläinten munien tuhoamisesta voi joutua maksamaan korvauksia, sakkoja tai
joutua vankeuteen. 4.2.2022
Sitten vielä puolustus, että lapsen saa abortoida ainakin siinä tapauksessa, jos hän on saanut alkunsa raiskauksesta. Noh, Jumala on täysin toista mieltä: ”Älköön isiä
rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin
rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden.” (5 Mo 24:16) 24.1.2025
Uskoontulo:
Uskoontulo tarkoittaa sitä, että sinun syntiinlankeemuksessa näivettynyt henkesi syntyy uudelleen (uudestisyntymä Joh 3:3), kun kaiken elämän lähde Jeesus Kristus asettuu elämään sinne Pyhän Henkensä välityksellä. Sinussa on tämän jälkeen ikään kuin kaksi persoonaa, uusi ja vanha ihmisesi, sekoittamatta ja erottamatta.
Miksi ihminen ei sellaisenaan pääse taivaaseen:
Syntiinlankeemuksessa Eevan ja Aatamin henget näivettyivät. Kaikki ihmiset ovat sen jälkeen syntyneet näivettynyt henki sisässään. Ihminen aistii tämän Hengen puutteen tyhjyytenä, jota hän yrittää täyttää harrastuksilla, aviopuolisolla, lapsilla, lastenlapsilla, omaisuudella, matkustelulla, opiskelulla, uraputkella, kavereilla eli kaikella sinänsä hyvällä, mutta myös pahalla eli huumeilla, viinalla, avioliiton ulkopuolisella seksillä, perversioilla, rikoksilla, erilaisilla pahoihin henkiin yhteyden ottamisilla kuten joogalla, saatananpalvonnalla jne. Jos mikään ei tunnu aukkoa täyttävän, voi epätoivoinen tehdä itsemurhan. Vaikka ihminen ei tekisi yhtään ainoaa syntiä, hän ei pääsisi taivaaseen, koska hänellä ei ole henkeä, sillä liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa (1Kor 15:50).
Lisäksi jokaisella ihmisellä on perisynti, joka on periytynyt polvesta polveen Aatamilta ja Eevalta. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan paha ja tekee syntiä tieten ja tietämättäänkin, koska hänen motiivinsa ovat pahat (Room 3:23). Ihminen tietysti voi olla ”yhteiskunnallisesti vanhurskas” eli noudattaa lakia, olla kiltti kotona ja koulussa, ahkera työmies, olla ystävällinen ihmisille jne. Tästä hän saa hyötyä täällä maan päällä, mutta yhteiskunnallinen vanhurskaus ei pelasta taivaaseen. Myöskään Raamatun lukeminen, jokapäiväinen rukoilu, köyhien ja sairaiden auttaminen, Jumalan olemassaoloon uskominen, jonkun kristillisen yhteisön jäsenyys ja uskonnolliset harjoitukset eivät pelasta ihmistä. Omalla tavallaan uskominen ei pelasta, sillä Jumala vaatii, että on uskottava Hänen ilmoittamallaan tavalla (Matt 7:21).
Etsikkoaika:
Jumala laittaa Pyhän Henkensä ihmisen näivettyneeseen henkeen ja ihminen alkaa miettiä elämänsä tarkoitusta, Jumalaa, kuoleman jälkeistä kohtaloaan, helvettiä ja taivasta, syntisyyttään ja kaipaamaan parempaa. Ihminen on itsessään niin paha ja paatunut, että vain Jumalan antamana etsikkoaikana hän voi tulla uskoon.
Etsikkoajan surkea loppu:
Jos ihminen liukuu takaisin aikaisempiin rutiineihinsa tai päättää pontevasti palata niihin tai päättää muuttaa elämäänsä jollain muulla tavalla kuin uskoon tulemalla, hän luopuu etsikkoajastaan. Hän saattaa selitellä, että ahdistus synneistä ja helvetistä ja turhauttavasta, päämäärättömästä elämästä olikin vain jokin mielenterveydellinen ongelma, tietämättömyyttä, masennus tai kriisi.
Jos paadutat itsesi etsikkoaikana, Pyhä Henki lähtee sinusta. Tällöin otat riskin, ettei sinulle enää toiste tule etsikkoaikaa eli et enää voi tulla uskoon ja lopullinen iankaikkinen määränpääsi on helvetti.
Etsikkoajasta alkaa uusi elämä:
Toinen vaihtoehto on, ettet enää halua palata entiseen turhauttavaan elämääsi, et jaksa syntiesi taakkaa, et halua pelätä kuolemaa etkä sen jälkeistä helvettiä, näet itsesi inhottavana pahantekijänä, kaipaat Jumalaa, haluat päästä taivaaseen ja otat selvää miten uskoon tullaan. Teet uskon ratkaisun maksoi mitä maksoi ja päätät seurata Jeesusta. Saat syntisi anteeksi ja näivettynyt henkesi puhkeaa elämään, koska Pyhä Henki täyttää sen. Jos pysyt uskossa, määränpääsi on iankaikkinen elämä taivaassa.
Sinun on tunnustettava tosiasiat:
Itse et itseäsi voi pelastaa, vaan sinun on hyväksyttävä kohdallasi, että toinen on kuollut sinun pahojen tekojesi, ajatustesi ja motiiviesi takia. Tämä joku oli Jeesus Kristus Jumalan ainoa poika, täysi Jumala. Hän oli täysin synnitön (myös perisynnitön), joten häntä rangaistiin kidutuksella, ristinkuolemalla ja helvetillä vain sinun syntiesi takia. Kärsimys ei ollut Hänelle helppo, vaan tuskallinen, koska Hän oli myös täysi ihminen.
Maksoi mitä maksoi:
Raamatun mukaan ihmisen on tehtävä laskelma ennen kuin hän voi tehdä uskonratkaisun (Luuk 14:26-33). Jeesus ei luvannut seuraajilleen kissanpäiviä, tie on kaita. Punnitse nyt tarkkaan, mitä sinulle ”maksaa” uskoon tuleminen. Sukulaisesi, ystäväsi ym. saattavat suuttua, kun kuulevat, että olet uskossa. Sinun on myös oltava valmis evankelioimaan toisia eli osoittamaan heidän syntinsä ja kertomaan pelastuksesta Jeesuksessa. Vastaanotto ei aina ole positiivinen. Jotkut tulevat uskoon, mutta suurin osa ei. Sinun on oltava valmis menettämään ihan kaikki sinulle tärkeä: ihmiset, maine, tulevaisuuden suunnitelmasi, raha, omaisuus, ihan kaikki. Jopa henkesikin. Joka päivä uskovia kidutetaan kuoliaaksi uskonsa tähden ympäri maailmaa. En sano, että nämä kaikki menetät, mutta sinun on oltava siihen valmis, muuten et kestä koetusta, vaan luovut uskostasi. Ehdottomasti sinun on myös luovuttava synneistäsi, jos esimerkiksi asut avoliitossa, se ei voi jatkua uskoontulosi jälkeen.
Uskoon ei voi tulla, jos motiivit ovat: tulen uskoon, jos parannat syöpäni, jos annat lottopotin, jos annat tuon ihmisen puolisokseni tms. Uskoon ei myöskään voi tulla kenellekään ihmiselle mieliksi. Olen nähnyt ihmisiä, jotka houkuttelevat toisia uskoon ja nämä tekevät ”ratkaisun” päästäkseen kivaan joukkoon, päästäkseen naimisiin uskovan kanssa tms. Ei Jumalan Pyhä Henki yhdy tällaisiin inhimillisiin yrityksiin eikä uudestisynnytä ihmistä. Jeesus tulee kutsuttuna ja sellaisena kuin Hän on, ei sellaisena kuin haluaisit hänen olevan (Room 10:13). Hän ei suostu kanssahallitsijaksesi elämässäsi, vaan Hän tulee hallitsemaan sinua yksinvaltiaana. Jos et ole tähän valmis, et voi uudestisyntyä.
Ratkaisun tekeminen:
Sitten kun olet laskelmasi tehnyt ja toivottavasti päätynyt antamaan elämäsi Jeesukselle, toimi näin
1. Tunnusta olevasi syntinen ja ansainneesi helvetin ikuisen tulen (Matt 25:41, Joh. 3:36).
2. Päätä uskoa, että Jeesus on kärsinyt sinulle kuuluvan rangaistuksen ja sen takia sinä olet nyt vapaa huonosta omastatunnosta, synnistä ja tuomiosta (Joh 11:25-26).
3. Anna koko loppuelämäsi Jumalan käyttöön ehdoitta, maksoi mitä maksoi (Mark 8:34-38).
Voit hakeutua jonkun uskovaksi tietämäsi henkilön luo ratkaisua tekemään. Mitään tunteita ei pidä odottaa, vaan sinun pitää vain luottaa ja uskoa Jumalan Raamatussa esittämään lupaukseen ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16). (Jos sinut on kastettu lapsena, se riittää, mutta jos olet kastamaton, sinun pitää mennä kasteelle.) Kun olet toiminut näin, olet uudestisyntynyt ja Pyhä Henki on tullut sisimpääsi. Sitten vain lähdet elämään Jumalan tahdon mukaan. Raamatussa on Hänen tahtonsa ilmaistu, mutta Hän johtaa sinua myös elämäsi valinnoissa henkilökohtaisesti. Vanha minäsi yrittää vietellä sinut synnintekoon ja pois Jumalasta, sitä kutsutaan kiusaukseksi, mutta kiusaus ei vielä ole synti, joten se pitää vain jättää. Jos sen sijaan jatkat kiusauksen tuomaa ideaa ajatuksissasi tai jopa toimit sen mukaan, niin se on jo synti, josta pitää tehdä parannus eli tunnustaa synniksi, pyytää Jumalalta anteeksi ja viedä ristille. Sen jälkeen on uskottava itsensä puhtaaksi, koska Jumala ei enää muista tuota syntiä (Heb 8:12). Kiusaukset voivat tulla myös toisten ihmisten kautta.
Sitten todista uskostasi muille ihmisille (Room 10:10). Älä säikähdä, vaikka saisit kokea pilkkaa ja vastustusta, äläkä laimenna ihmispelossa sanomaasi. Sinun tehtäväsi on saarnata lakia ja evankeliumia aloittaen lähipiiristäsi ja jatkaen läpi elämäsi, niin kuin Jumala johtaa. Sinun vastuullasi on puhua, se ottavatko ihmiset sanoman vastaan ja tulevat uskoon, on heidän päätöksensä eli heidän vastuualuettaan. Jos eivät ota vastaan, älä jää houkuttelemaan tai pakottamaan, teit jo osuutesi.
Itse asiassa Jeesus lupaa Raamatussa, että uskovat joutuvat Hänen nimensä takia vihattaviksi, joten uskovan ei pidä säikähtää vainoista, vaan siitä, jos hän on kaikkien suosiossa (Matt 10:22, Luuk 6:26). Jos taas toimit oman mielesi mukaan etkä Jumalan johdatuksen mukaan, ovat siitä seuraavat hankaluudet omaa syytäsi.
Sinun on myös luovuttava nopeasti kaikesta, minkä Raamattu osoittaa synniksi. Esimerkiksi huoruuden (avioliiton ulkopuolinen seksi) jatkaminen tappaa uskon elämän nopeasti, samoin katkeruus (Matt 6:15). Myös kaikki pullikoiminen Jumalan johdatusta vastaan on synti, josta on luovuttava. Leipurin työssä ei ole mitään pahaa, mutta jos jäät leipuriksi, kun Jumala on käskenyt sinun opiskella lähetystyöhön, niin leipurointi on silloin sinulle synti. Toisen taas Jumala on käskenyt leipuroida ja hänelle olisi synti lähteä opiskelemaan. Tai luet Raamattua, kun sinun pitäisi soittaa toiselle uskovalle ja kehottaa häntä tekemään parannusta jostain synnistään. Et voi valikoida, mitkä Jumalan sinulle antamat tehtävät tai parannukset teet ja milloin, vaan ne on tehtävä kaikki ajallaan. Jos jätit jonkun tekemättä eikä sen tekeminen sitten enää ole mahdollista (kehotettava ihminen vaikka kuoli), niin vie synti ristille ja päätä siitä lähin totella Jumalaa (eli tee parannus synnistäsi). Johdatuksessa kulkeminen on uskon elämän perusasioita. On opeteltava erottamaan Jumalan johdatus perkeleen ja oman lihansa antamasta johdatuksesta ja tämä käy välillä erehdysten ja rasittavien kokemusten kautta, mutta asenne on oltava ”minä seuraan ja opettelen seuraamaan Jumalan johdatusta”. Ei saa heittää pyyhettä kehiin ja sanoa, että hyvä on sitten, kun se on noin vaikeaa, elän uskonelämääni muuten vain, ilman johdatusta.
Tulet täydelliseksi vasta taivaassa, mutta niin kauan kuin vaellat täällä maan päällä, sinun on pysyttävä päämäärässäsi päättäväisesti, niin ettet anna minkään asian itseäsi houkutella pois kaidalta tieltä. Niin kauan kuin olet maan päällä, olet samaan aikaan sekä syntinen että vanhurskas. On myös hyvä olla yhteydessä toisiin uskoviin, mutta samalla sinun on muistettava arvostella kaikki (1Tes 5:21-22). Eivät kaikki ole uskossa, jotka niin sanovat (ovat saattaneet kyllä tulla uskoon, mutta sitten ovat luopuneet). Eivätkä kaikki uskonnolliset kirjat ja saarnat ole Jumalasta. Pidä aina mielessäsi, että et ole aloittanut suhdetta evankelistaan, johonkin uskovaan ihmiseen tai ihmisjoukkoon, vaan Jeesukseen. Jos itse tahdot vaalia jumalasuhdettasi, niin kestät Jumalan Hengen avulla lukuisia ympäristön virheitäkin. Jumala myös koettelee jokaisen uskon, mutta ketään ei koetella yli voimiensa (1Kor 10:13).
Raamattua lukemalla, rukoillen ja kahden kesken Jeesuksen kanssa aikaa viettämällä saat vastauksia kysymyksiisi, rauhaa ja iloa elämääsi. Voit kääntyä kaikissa asioissasi Jeesuksen puoleen, Hän haluaa osallistua sinun elämääsi ja auttaa ja johdattaa sinua. Uskoon tuloa verrataan Raamatussa kihlaukseen. Olet kihloissa Jeesuksen kanssa. Ajattele miten kihloissa oleva ihminen käyttäytyy; hän haluaa seurustella ja viettää aikaa kihlattunsa kanssa, hän haluaa miellyttää kihlattuaan, hän kertoo kaikille miten ihana tämä kihlattu on, hän kurkottautuu mielessään tulevaan avioliittoon. Raamatussa puhutaankin Karitsan (=Jeesus) häistä, joita uskovat juhlivat taivaassa yhdessä Jeesuksen kanssa.